Tulitanssi KIR, tutuille Tanni. Syntynyt 2.2.06, kuollut 11.8.09, ollessaan 26.8-vuotias.
Rotu sh ja sukupuoli tamma. Väri liinakko ja säkäkorkeus 154cm
Kasvattaja Kirveltäjä (lopettanut), ex-omistaja Jebar, nykyinen omistaja Donna, Antoisa
Koulutus re: 100cm ko: HeA me: 90cm estepainotus
ei saavutuksia


» » Kuvagalleria. Kuvat © Siiri K., kiitos!
Tanni on virtuaalihevonen, hevonen kuvissa ei liity mitenkään tämän sivun teksteihin.




» » » Tanni oli luonteeltaan mitä mainion seuralainen niin tallin arjessa kuin vakavana kisakentillä. Tamman iloinen olemus puri kaikenikäisiin. Tuli-tyttönen ei vähästä säikähtänyt, vaan tuli toimeen niin aloittelijoiden, kuin hieman haastetta kaipaavienkin aikuisten kanssa.

Tanni oli myös ensimmäinen suomenhevoseni. Ostin sen silloin kun tammalla oli jo ikää, koska vanhalla omistajalla ei ollut enää aikaa ja kiinnostusta. Sen jälkeen antoisassa Tanni kilpaili jonkun aikaa, ennen kuin siirtyi eläkkeelle. Sukua saatiin jatkettua vain yhdellä jälkeläisellä, koska ikää tosiaan oli, ja Oliviankin synnyttäminen tuotti vaikeuksia. Sen jälkeen uutta varsaa ei edes uskallettu yrittää. Tanni kuoli rauhallisesti laitumella ilman kipuja. Olimme vaistonneet jo että tamman aika pian koittaisi, ja eläinlääkärikin oli aamulla paikalla, mutta minkäänlaista apua tai kontaksia Tanniin ei jouduttu ottamaan.


» » » Tannin sukutaulu ja sukuselvitys sisältää netissä vain vanhemmat. Sekä isä että emä olivat Tannin kasvattajatallin Kirveltäjän hevosia. Painotusta vanhemmilla oli esteiden lisäksi westerniin. Tannin isä on myös kantakirjattu. (evm = ei virtuaali mailmassa)

isä. K. I. Unikuva ii. Pilven-Peto (evm) iii. Raja-Romeo (evm)
iie. Ennustus (evm)
ie. Onnetar (evm) iei. Tunari (evm)
iee. Orpotyttö (evm)
emä. Vegan Orjatar ei. Orjantappura (evm) eii. Apu-Epeli (evm)
eie. Ilmetty (evm)
ee. Manipulaatio (evm) eei. Inspiraatio (evm)
eee. Kreipahdus (evm)

Isä K. I. Unikuva ”Unto” oli 150cm korkea sydäntenmurskaaja. Pääasiassa esteille painottunut suomenhevosori jäi kisaeläkkeelle jo aikaisin ennen 20-vuotias syntymäpäiviään, mutta ehti kisata paljon ja saavuttaa yli kymmenkunta sijoitusta niin koulu- kuin esteratsastuksessakin. NJ-näyttelyissä se saavutti LKV:n, ja muutamaan kertaan KuMa- ja JS-merkinnät. Tannin lisäksi Unto ehti tuottaa maailmalle lukuisia suomenhevosvarsoja joista ainakin osa on hyvin menestynyttä sakkia. Valitettavasti Unto nukkui pois huhtikuun 12. päivä vuonna 2007.

ii. Vegan Orjatar, tutummin Jatta oli myös upea suomenhevostamma-ilmestys aikoinaan. 156cm korkealla Jatalla oli paljon taitoa western radoilla jossa vaativissakin luokissa voitti useampaan kertaan ja sijoittua kärjen lähelle. Kuitenkin tamman ollessa vasta 15 vuotias iski vakava hevosinfluenssa eikä sitä pystytty nujertamaan. Näin ollen Jatta nukkui pois vuoden 2006 marraskuussa. Onnekseen Jatta ehti sitä enne jakaa geenejään seitsemälle ihanalle suomenhevosvarsalle, joista äitikulta olisi nyt varmasti hyvin ylpeä niiden jatkaessa pitkää matkaansa maailmalla.

» » » Yhden yön suhteet ja niiden tuotokset. Tannilla on vain yksi varsa.

18.08.2008 - sh-t Miss Ohrakyrsä (isä. Atlanin Onnenpotku) omistaja Sonja.P, Kultahuisku


» » » Kilpailukalenteri. Tanni siirtyi eläkkeelle vuoden 2008 kesällä. Joka tapauksessa, kalenteriin on merkitty vain sijoitukset. Merkitsemismuoto on pvm - paikka - laji/luokka - sijoitus.

ERJ-esteratsastus
25.06.2006 - paikka - 90-100cm - 2/40
15.07.2008 - paikka - 90cm - 3/76
15.07.2008 - paikka - 110cm - 1/35
08.08.2008 - paikka - 100cm - 6/40
04.08.2008 - paikka - 100cm - 3/40

MEJ-maastoesteratsastus
01.03.2008 - paikka - 80cm - 1/18
10.06.2008 - paikka - 70cm - 2/20
15.07.2008 - paikka - 90-100cm - 3/16
23.07.2008 - paikka - 100cm - 3/31
25.07.2008 - paikka - 90cm - 1/36
25.07.2008 - paikka - 100cm - 2/33
KRJ-kouluratsastus
07.01.2008 - paikka - Helppo B - 1/30
06.01.2008 - paikka - Helppo C - 3/12
05.01.2008 - paikka - Helppo B - 5/30
01.05.2008 - paikka - Helppo B - 6/40
02.05.2008 - paikka - Helppo B - 1/40
05.05.2008 - paikka - Helppo A - 1/30
06.05.2008 - paikka - Helppo B - 5/45
04.05.2008 - paikka - Helppo A - 5/70
12.05.2008 - paikka - Helppo A - 1/40
12.05.2008 - paikka - Helppo A - 4/39

» » » Valmennukset toivat mukavaa vaihtelua kisakentillä ja kotipuolessa pörräämisen, ja varsinkin hevosten ollessa nuoria on valmennuksista usein paljonkin apua. Ja kuka väittää ettei vanhemmalla iällä voisi vielä oppia uusia temppuja, on täysin väärässä, sillä myös vanhemmille hevosille ja ratsastajille valmennuksista on huvin lisäksi myös hyötyä. Aina voi oppia uutta tai tehdä vanhaa paremmin, niin se vain on.

28.04.2008 - paikka - esteratsastus - hevoset
Kommentit: " Alkuverryttely sujui sinulta ja Tannilta ilman ongelmia. Tanni kulki korvat hörössä ja työskenteli ahkerasti pyydettyjä tehtäviä. Tammalta sujuivat myös puomit sekä kavaletit ilman erityistä mainintaa. Omassa istunnassasi olisi korjattavana erityisesti liian takana oleva jalka sekä harhailevat kädet, jotka tuntui välillä löytyvän omistasi sekä hevosen kainaloista. Esteisiin siirtyessä Tanni innostui ja tuntui ainakin aluksi vievän sinua minne sattuu. Pienen kurinpalautuksen jälkeen hevosen huomio kiinnittyi taas sinuun ja homma alkoi pelittää. Yhtään pudotusta ei Tanni tehnyt koko tunnin aikana, mutta välillä tuntui jalat menevän sillä solmuun etenkin sarjaesteillä. Lopputunnista yhteistyö alkoi sujua todenteolla ja Tanni hyppäsi loppuradan oikein mallikkaasti. "
Kommentoinut: Meloy

12.05.2008 - paikka - kenttäratsastus - 80cm
Kommentit: " Tanni innostui ihan silminnähden, kun huomasi millaisia esteitä saisitte hypätä. :) "Mummo" oikein tärisi paikallaan ja puhisi. Perusesteet, eli portti ja tukki, menivät hyvässä tempossa ja kontrollissa yli. Katsoit hyvin eteen ylös ja annoit tammalle vapauden venyttää esteelle. Myös hieman kapeampi kiilaeste sujui nätisti, ohjasit itse hyvin keskelle ja Tanni hyppäsi yli kuin vanha tekijä. Erikoisesteistä ainoastaan vesieste oli kummeksittavan arvoinen asia, tosin minusta tuntuu, että Tanni olisi vain ensin mieluummin käynyt hieman uimassa esteessä, ennen sen yli hyppäämistä. :) Suoriuduitte kuitenkin kaikista tehtävistä erinomaisesti, yhtään kieltoa tai kommervenkkiä ei Tanni tehnyt, se oli kuuliainen ja pirteä. Hienosti ratsastettu! :) "
Kommentoinut: Taikku

08.05.2008 - paikka - esteratsastus - 80cm
Kommentit: " Tanni oli ihanan energinen ja "imi" hyvin esteille heti alusta lähtien. Itse pysyit hyvin mukana hypyissä ja olit rauhallinen otteissasi, mikä sai myös Tannin pysymään hyvin kontrollissa. Suorat linjat olivat aluksi teille vähän vaikeita, kun Tanni heti ensimmäisen esteen jälkeen pinkaisi semmoiseen menoon, että hyvä jos seuraavalle esteelle osuitte. Muista tehdä hyvät pidätteet aina esteen jälkeen ja säilyttää tahti sarjan välissä. Muista myös pitää pohkeet kiinni pidättäessä, että pidäte menee läpi! Kaarevat linjat olivat parempia, sait niissä tamman paremmin pakettiin, kun jouduit taivuttumaan ja ratsastamaan pohkeella. Tanni rauhoitti laukkaansa ja muisti kuunnella paremmin. Kaiken kaikkiaan aika kivan näköistä menoa, olitte pirtsakka ratsukko. :) Kaikki esteet ylittyivät ilman turhempia kummasteluja, tämä tamma todellakin hyppää koko sydämellään! Tosi energinen mummo! :) "
Kommentoinut: Taikku