JW's Housekeeper, tutuille Holly. Syntynyt 9.7.06, kuollut 29.7.09, ollessaan 25-vuotias.
Rotu she ja sukupuoli tamma. Väri tummanruunikko ja säkäkorkeus 101cm
Kasvattaja Veikka ja Jewel Ponies, omistaja Donna, Antoisa
VH-26704, estepainotteinen
ei saavutuksia

» » » Holly oli pehmoinen ja pirteä, suloinen mutta suora. Siinä se kokonaisuudessaan tulikin. Oma pieni shettistammani ihastutti ja vihastutti. Sen tumma turpa, selkeät suklaasilmät ja herkeät hörökorvat valloittivat aina tallin joskus tylsässä arjessa... Holly oli veikeä poni jonka luonne saattoi yllättää.

Holly oli ensimmäinen shetlanninponini. Ostin Hollyn sen ollessa jo yli viisi vuotias. Ehdimme kisata sen kanssa jonkun verran niin esteillä kuin koulussakin. Vaikkei Hollysta silti tullutkaan mikään kisakenttien tähti, oli se minulle luonteellaan ja läheisyydellään tärkeä. Onneksi saan jatkaa matkaa eteenpäin Hollyn jälkeläisen Lauran kanssa.

Holly kuoli vanhuuteen lämpimänä heinäkuun laidunkautena. Se nautti viimeisistä päivistään vaikka kaikki tiesimmekin lopun olevan jo ovella, sillä ikä alkoi painaa. Holly jätti rakkaan laumansa ja tammojen johtajapaikan aamuyön hämärissä. Se ei joutunut eläinlääkärin mukaan kärsimään vaan nukkui hellästi pois.


» » » Hollyn sukutaulu ja sukuselvitys on isän eli RS Pradosin puolelta hieman vajaa, sillä isoisät ja emät ovat kadonneet tuhkatuuleen. Äidin puolella sukua on vielä jäljellä, ja se jatkuukin pitkälle. Lähisuvussa menestynein nimi on varmasti kantakirjattu ori Ch Be In Clover joka on Hollyn isoisä. (evm = ei virtuaali maailmassa)

isä. RS Prados ii. RS Lenharde (missä?) iii. Leonarde (?)
iie. Tirnieth (?)
ie. RS Fonnya (missä?) iei. Gungdon (?)
iee. Frietrina (?)
emä. BR White Princess ei. Ch Be In Clover eii. Picur
eie. Lavinian Barbie Girl
ee. White Narnia eei. - (evm)
eee. - (evm)

Isä RS Prados oli rautiaankirjava, 107 senttinen shetlanninponiori. Se saavutti elämänsä aikana muutamia sijoituksia varsinkin esteratsastuksen saralta. Myös viisi jälkeläistä hän ehti maailmaan tuottaa, mutta kaksikymmentä vuotiaana Prados nukkui pois, helmikuun seitsemäntenä vuonna 2007. Luonteeltaan Ori hyvinkin rauhallinen, vaikka Hollyssä näitä piirteitä ei pahemmin ole.

ii. RS Lenharde ”Lennu” oli upea, jo edesmennyt ponikantakirjaan II-palkinnolla kirjattu orii. Luonteeltaan shetlanninponiori Lennu oli lempeä ja lapsiystävällinen. Se olikin vanhempana myös ratsastuskoulun käytössä. Eläkepäivänsä poni sai viettää rakastavaisessa kodissa, seuranaan vain pieni tyttö ja vuohi. Lennu kuitenkin kiintyi kovasti vuoheen ja ystävänsä kuoltua päätti orikin lopettaa päivänsä. Se ei enää suostunut syömään, eikä eläinlääkäri löytänyt siitä mitään sen kummempaa vikaa, poni ei vain yksinkertaisesti jaksanut elää ja se löydettiin eräänä aamuna karsinastaan nukuneena pois luotamme.

ie. RS Fonnya toimi elämässään rakastettuna tuntiponina. Vain 98cm korkea shetlanninponitamma oli kiltti ja helppohoitoinen. Se vietti koko elämänsä tuntiponina ja pärjäsi myös tallin sisäisissä kisoissa. Ulkopuolisiin tai oikein virallisiin kisoihin asti se ei koskaan päässyt. Sitten Vanhuus tuli ja vei mennessään Fonnyan, jättäen jälkeensä monet kaipaavat kasvot.

Emä BR White Princess kutsumanimeltään Sessa on selvästi se, jolta ainakin Hollyn luonne on lähtöisin. Rautias, 97 senttinen shetlanninponitamma on kerännyt jokusia esteratsastus-sijoituksia pitkän elämänsä aikana. Rakastettu poni ei ole jättänyt jälkeensä muita varsoja kuin Hollyn, mutta oli silti varmasti hyvä äiti.

ei. Ch Be in Clover on kaunis, rautiaanpäistärikkö shetlanninponiori. Metrin korkuinen poika on estepainotteinen, KTK-I ja Champion arvonimet ansainnut. Luonteeltaan ovela Clover on myös taitava kisakentillä, ja saavuttanut useita sijoituksia lajissa kuin lajissa.

ee. White Narnia on yleispainotteinen shetlanninponitamma. Säkäkorkeutta löytyy tammalta 104cm, ja kimo neiti on hyvinkin kaunis ilmestys. Se on kisannut näyttelyissä, muttei parhaiden joukossa kuitenkaan. Muissa lajeissakaan menestystä ei ole ollut, joskaan tamma ei ole monia kisoja kiertänyt.


» » » Yhden yön suhteet ja niiden tuotokset. Holly oli tarjolla ponijalostukseen jonkun aikaa. Varsoja tammalle Antoisan aikana tuli kuitenkin vain yksi, mutta hänkin on hieno shetlanninponitamma josta äitinsä on hyvin ylpeä. Huhut kertovat Hollyn saaneen myös yhden varsan aikoinaan toisen omistajan hoivissa, mutta siitä meillä ei ole tietoa.

15.10.2007 - she-t Lauren Dat (isä. Onnelan Nestori) omistaja Donna, Antoisa


» » » Kilpailukalenteri ei Hollylla päivittynyt kovin useasti. Vaikka kisoja kierrettiin, oli menestys vaitonaista ja jäi lopuksi vain muutamaan sijoitukseen. Kaikkea tätä verottivat useat omistajanvaihdokset joiden aikana vanhat tulokset saattoivat kadota kokonaan. Joka tapauksessa, kalenteriin on merkitty vain sijoitukset. Holly kisasi painotuslajinsa lisäksi muissakin lajeissa. Merkitsemismuoto on pvm - paikka - laji/luokka - sijoitus.


ERJ-esteratsastus

10.07.2007 - paikka - 50cm - 1/41
29.09.2007 - paikka - 20-30cm - 1/16
29.09.2007 - paikka - 50-60cm - 2/19
01.01.2008 - paikka - 80-90 - 1/18

KRJ-kouluratsastus

14.08.2007 - paikka - Helppo B - 6/40
05.11.2007 - paikka - Helppo C - 3/10
20.03.2008 - paikka - Helppo B - 5/33

Muut Kilpailut

20.05.2007 - paikka - MEJ - 1/11
31.05.2007 - paikka - MEJ - 1/25